Vaellus Raustvuoren alueella, 10.10.2021

Lämpimässä syyssäässä meitä reippailijoita lähti tusinan verran tutustumaan Raustvuoren maisemiin. Lähtö Kakskertatalon parkkipaikalta ja aluksi Raustvuorentietä alas rantaan venelaiturille. Matkalla tuli nähtyä ja kuultua ohitettavien talojen tarinoita, historiaa ja nykyistä menoa. Viime kesän 2x-lehdessä tästä ”Koivusten” kylästä jo kerrottiinkin.

Käsityöpaja, jonka terassilla voi kesäisin nauttia kahvit leivonnaisineen.

Raustvuoren venelaituri. Rannassa oli paljon autoja ja laiturissa tyhjiä venepaikkoja, joten lähisaarissa vielä mökkeillään.

Sitten otettiin vähän pakkia ja metsään. Noustiin Raustvuorelle. Matkalla napsittiin vähän puolukoita, katseltiin sieniä ja ohitettiin pieni lampi, suonsilmäke, missä oli jopa vene rannalla. Ylempänä pysähdyttiin hengähtämään ja syömään eväitä, sehän on tällaisen retken yksi kohokohta.

Nuka, retken vetäjä ja vauhdinpitäjä, perässä yritettiin pysyä.

Tulossa tauolle

ja tauko paikalla

Tauon jälkeen alas rinnettä, missä oli tuhoton määrä tuulen kaatamia puita ja katkaisemia oksia, ja siitä Naulan talon pellon vierustaa kohti lähtöpaikkaa. Ennen isolle tielle tuloa ihmeteltiin vielä ojan pientareella olevissa pensaissa pajunkissoja! Ettei vain olisi vähän liikaa otettu förskottia, kyllä se talvi vielä tulee ennen kevättä.

« Takaisin Ajankohtaista -sivulle