Onnistunut vesibussiristeily Kulhon saareen

Martinseurakunnan ja Kakskertaseuran yhteinen vesibussiretki tehtiin tänä vuonna sunnuntaina, elokuun 12. päivänä Kulhon saaren ympäri, siten, että entisen poikakodin kohdalla pysähdyttiin. Näitä missiotreffejä merellä suosi kaunis, puolipilvinen sää ja mielenkiintoinen ohjelma.

Retkelle osallistui 56 henkilöä ja oppaana toimi Kakskertaseuran puheenjohtaja Markku Jokinen. Hän on asunut kulhossa 71 vuotta ja niistä ympärivuotisesti 26 vuotta. Markku Jokinen toimi Kulhon poikakodin viimeisenä johtajana ja lehtemme toimitussihteeri Marjatta Jokinen poikakodin opettajana 60-luvulla.

Markku Jokinen kertoi saaren kesäasuntojen historiasta ja omistuksista ja ennen kaikkea poikakodin, sen oppilaiden sekä henkilökunnan toiminnasta. Näistä asioista tai kohtaloista kertojia ei enää ole kovin monta elossa.

« Takaisin Ajankohtaista -sivulle