Tiistaikerhon hyväntekeväisyystapahtuma 27.5.2013

Voiko ihanammin päivä enää alkaa? Sateisten ja kylmien päivien jälkeen lauantaina 25. toukokuuta aamu valkeni kauniina ja aurinkoisena.

Kakskerran tiistaikerholaiset järjestivät hyväntekeväisyystapahtuman Kakskertatalolla. Kerholaiset ovat 16 vuoden aikana tehneet hyväntekeväisyyttä, kohteena ovat olleet aina lapset ja lapsiperheet. Tällä kertaa tuotto lahjoitetaan lyhentämättömänä Turun alueella toimivan TYKS:in lastenklinikan sairaitten lasten virkistykseen. Valinta oli luonnollinen - mihinkäs me lastenlapsemme viemme ensimmäiseksi, jos he sairastuvat?

Jari Hauninen

Tapahtumasta, jossa paikallaolijat viihtyivät, tuli lämminhenkinen. Musiikista vastasivat pääosin Jari Hauninen ja Juha Simola. Parempaa konserttia saa hakea. Jarin kitaralla ja laulaen esittämä ihana kantrimusiikki ja lastenlaulut saivat yleisön herkistymään. Tenorin Juhan haitarisäestyksellä esittämät laulut kaikuivat kauas. Heille kiitos, hekin olivat mukana auttamassa. Tiistaikerholaisten Laina Virtasen ja Anna Suovasen heleä laulu oli mieleenpainuvaa. Lapsille oli ohjelmassa piirustusta. Piirustuksista saamme lahjoitettua ihanan kokoelman osastolle! Tarjolla oli kunnon kesäjuhlien tapaan kahvia, lettuja, makkaraa ja muuta maistuvaa. Arpajaiset piristivät hyvine palkintoineen.

Juha Simola

KIITOKSET KAIKILLE, JOTKA OLIVAT TUKEMASSA HYVÄÄ ASIAA! Mukana oli monia yrityksiä ja yksityisiä henkilöitä. Kiitokset erikseen myös Kakskertaseura ry:n uudelle puheenjohtajalle Markku Kalliomäelle, joka seurasi esityksiä koko tapahtuman ajan. On hienoa, että kakskertalaiset ovat kiinnostuneita ja tukevat toistensa järjestämiä tapahtumia. Jokaisella meillä on pieni hetki aikaa ja pieni ropo annettavana yhteiseen hyvään. Tiistaikerho on tyytyväinen päivän tulokseen. KIITOS!

Hyvää kesää, Kirkonmäellä ja Kakskertapäivillä tavataan!

Marjatta Männistö

« Takaisin Ajankohtaista -sivulle