Kakskerran Erä esittäytyi, 25.10.2013

Torstai-iltana 24.10.2013 kello 18:00 kerääntyi iloinen 13 hengen joukko Kakskertatalolle kuulemaan Metsästysseura Kakskerran Erän toiminnasta. Metsästysseura toimii aktiivisesti Hirvensalon, Satavan ja Kakskerran saarilla. Seuran puheenjohtaja Mika Elo kertoi saarten monipuolisesta riistasta, seuran toimintatavoista, esitteli aseita ja kertoi eläviä kokemuksia kohtaamisista niin eläinten kanssa kuin saarten asukkaidenkin kanssa. Lisäksi heillä oli mukana kaksi koiraa, jotta tunnistamme vapaana juoksevat metsästyskoirat sienimetsällä, näin ollen emme turhaan pelästy niitä.

Leppoisan illan aikana esitettiin monta kysymystä ja kommenttia, joihin saatiin vastauksia. Kaikin puolin kohtaaminen Kakskerran Erän metsästäjien ja koirien kanssa oli mukava ja tunnelma Kakskertatalolla oli oikein kotoisa. Kakskertaseuran kulttuuri- ja toimintatyöryhmän naiset olivat
pitäneet huolen, että talossa tuoksui kahvi ja leivonnaiset kaikkien tullessa paikalle.

           

Kiitos Erän miehille esittäytymisestä ja yleisölle aktiivisesta osallistumisesta keskusteluun.

« Takaisin Ajankohtaista -sivulle