Jouluaskartelu, 27.11.2013

Maanantai-iltana kokoontui Kakskertatalolle Pirjo Rantala opastamaan joulukorttien tekoa ja Tuula Raatikainen kranssien tekoa. Opettajien lisäksi paikalla oli illan aikana kaikkiaan kahdeksan henkeä. Enemmistö innostui tekemään kransseja, joiden tekeminen olikin varsin aikaa vievää puuhaa. Kranssien tekoon käytimme monenlaisia luonnon antimia, mm. käpyjä, pähkinöitä ja risuja. Kuumaliimapistoolit kävivät kuumana koko illan, kun liimasimme kransseihin koristeita - ja välillä sormiammekin. Saimme aikaan monenlaisia ja monenkokoisia kransseja pöydälle ja seinälle laitettaviksi.


   

Joulukorttien teko oli myös melko koukuttavaa ja varsin tarkkaa puuhaa, mutta lopulta ensimmäinen harjoituskappale tuli valmiiksi.

Kaikki tekivät askarteluja niin innolla, ettei kahvipaussia meinannut ehtiä pitämään ja niinpä lopuksi nautimme Santran tekemiä mantelikakkuja herkullisen kurpitsa-sitruunahillon kera.

Kiitos kaikille iloisesta illasta Kakskertatalolla!

Piia

« Takaisin Ajankohtaista -sivulle