Hallituksen kuulumisia, 11.12.2013

Hallitus kokoontui vuoden viimeiseen istuntoonsa 11.12. Liisa Nummelan luona. Erinomaisen tarjoilun jälkeen käytiin läpi kokousasiat. Tässä vaiheessa vuosi alkaa olla niin sanotusti pulkassa, joten varsinaiset asiat koskettivat tulevaa vuosikokousta. Sen ajaksi ja paikaksi sovittiin 29.1.2014 Kakskertatalo. Päättyvän kauden toimintakertomus ja tilinpäätös sekä tulevan kauden toimintasuunnitelma ja talousarvio olivat vielä keskeneräisiä, mutta osa jo melko valmista. Viimeistely tapahtuu hallituksen tammikuun kokouksessa 8.1.2014 ja lähetetään sen jälkeen vuosikokouksen kutsun yhteydessä jäsenille.

Keskustelimme myös ensi kesän Kakskertapäivän suunnittelutilanteesta, työnjaosta ja tekijöistä, ohjelmasta, esiintyjistä, jne. Järjestelyvastuussa oleva Tiistaikerho on tehnyt erinomaista työtä. Tapahtumia on paljon, joten aikataulutus on haasteellinen, jotta päivä saadaan vietyä läpi kohtuuajassa.

Työvaliokunta oli myös pitänyt oman kokouksensa sekä käynyt tapaamassa kaavoittajaa. Valmistelussa oli tuleva Satava-Kakskerran osayleiskaavan tavoitteita koskeva kuulemistilaisuus 12.12., josta informoitiin hallitusta. Hallituksen kokousten välissä olleista muistakin tapahtumista raportoitiin hallitukselle ja lopuksi todettiin vielä tänä vuonna edessä olevat tapahtumat.

« Takaisin Ajankohtaista -sivulle