Hallituksen kuulumisia, 19.03.2014

Maaliskuun hallituksen kokouksessa 12.3. käsiteltiin mm. Varsinais-Suomen liiton pyytämää lausuntoa maakuntastrategialuonnoksesta. Strategialuonnos löytyy liiton kotisivuilta osoitteesta www.varsinais-suomi.fi. Luonnoksessa esitettyjen vahvuusalueiden katsottiin olevan ehkä liiankin optimistisia ja tavoitteisiin pääseminen edellyttäisi vahvoja kansainvälisiä ja maakunnan ulkopuolisia yhteistyökumppaneja. Kakskertaseura tarjoutui toimimaan ehdotetussa kumppanuusfoorumissa omaa toimialuettaan, entistä Kakskerran saaristokunnan aluetta, koskettavissa hankkeissa alueensa edustajana.

Kakskertapäivän käräjäosuuden valmistelu annettiin työvaliokunnan tehtäväksi. Saarten triennaalin valmistelutilanne merkittiin tiedoksi. Hankkeen etenemistä voi seurata kotisivuilta ja sen linkistä ”Saaret verkossa”.

Turun Pientalojen Keskusjärjestö TPK on järjestämässä omatalkkaritoimintaa. Talkkarihankkeen tavoitteena on työllistää työttömiä kotitalkkareiksi. Hanketta rahoittaa Varsinais-Suomen ELY ja kaupungit. Talkkareiden tehtävänä ovat pihan hoitaminen, lumen luominen, nurmikon leikkuu, pensaiden hoitoa, pienimuotoista remontointia, maalausta, asiointia ja muita sellaisia tehtäviä, jotka eivät vaadi erityistä ammattitaitoa. Vaihtoehtoina on tarjota palvelu TPK:n tai Kakskertaseuran itsensä hoitamana. Olemme mukana, mutta emme ota asiaa seuran hoidettavaksi. Kun hanke etenee, kerromme siitä lisää kotisivuillamme.

Kakskertatalon rannan ja muun ympäristön siivoamiseksi päätettiin järjestää talkoot 3.5., samana päivänä, kun siivotaan tienvarsia ja neulomakerho pitää Kakskertatalolla myyntinäyttelyn. Talotoimikunta hoitaa asian järjestelyjä.

Museovirasto on myöntänyt 700 €:n avustuksen seuran valokuvausprojektille. Projektille asetettiin johtoryhmä, jonka tehtävänä on valvoa projektin toteutumista sekä myönnetyn rahoituksen asianmukaista käyttöä ja raportointia Museovirastolle.

Ilmoitusasiana merkittiin tiedoksi Kyläkaupan uudet omistusjärjestelyt. Toinen nykyisistä pitäjistä jatkaa kaupan ylläpitämistä, erittäin merkittävä ja myönteinen päätös koko aluetta ajatellen.

« Takaisin Ajankohtaista -sivulle