Ympäristökilpailu ratkennut, 1.5.2014

Kakskertaseura sai kaksi kunniakirjaa Ympäristökilpailussa

Vuosi sitten julistetussa Turun Ympäristö 2013 -kilpailussa etsittiin parhaita ympäristöideoita, eli Turun kätkettyjä aarteita.

Kilpailun tavoitteena oli kaupunginosaseurojen ja omakotiyhdistysten avulla kuulla turkulaisten omia ehdotuksia parantaa kaupunkiympäristöä.

Erityisenä tavoitteena oli etsiä kaupunkiympäristöön kätkettyjä vetovoimakohteita, jotka ovat jääneet suurelta yleisöltä piiloon tai muuten vähälle huomiolle.

Kilpailuun osallistui kaikkiaan 17 yhdistystä ja kilpailuehdotuksia oli yhteensä 37.

Tiistaina 29.4.2014 Turun kaupungintalon aulassa pidetyssä palkintojuhlassa julistettiin neljä voittajaa. Luontokohteiden ykköspalkinnon jakoivat Luolavuoren lohkareluola ja Kärsämäen sorakuoppien muodostama retkeilymaisema.

Rakennetun ympäristön kohteillekin jaettiin kaksi ensimmäistä palkintoa. Toisen sai Turun VPK:n talon Turkkilainen huone ja VPK:n peitetyt koristemaalaukset, toinen meni Syvälahden vanhalle kivinavetalle.

Korkeatasoisessa kilpailussa jaettiin neljän ykköspalkinnon lisäksi 10 kunniakirjaa, luonnon ympäristökohteista kolme ja rakennetun ympäristön kohteista seitsemän.

Kakskertaseuran molemmat kilpailuehdotukset palkintolautakunta palkitsi kunniakirjalla. Luonnon ympäristön kohteena kunniakirjalla palkituksi tuli Kakskerran Nunnavuori ja sen hiidenkiuas.  Rakennetun ympäristön kohteena kunniakirjan sai Nikkilän mylly. 

Palkintojuhlassa Kakskertaseuralle annetut kunniakirjat vastaanottivat Kakskertaseuran puheenjohtaja Markku Kalliomäki ja seuran asettaman ympäristökilpailutoimikunnan puheenjohtaja Juhani Manner. 

 

 

 

« Takaisin Ajankohtaista -sivulle