Hallituksen kuulumisia, 23.05.2014

Hallituksen toukokuun kokouksessa käsiteltiin rutiiniasiat, jäsenmuutokset ja vireillä olevien hankkeitten tilannetta. Näistä 2x-lehti oli viimeistelyvaiheessa, jutut valmiina, joitakin ilmoituksia vielä odoteltiin. Kaiken pitäisi olla valmiina siten, että lehti ilmestyy 28.5. Kakskertapäivien valmistelu on myös loppusuoralla. Meidän osuutemme on käräjät, käräjäteema ja -puhuja on sovittu ja muutkin järjestelyt ovat kunnossa.

Viirien myyntihintoihin tehtiin pieni inflaatiotarkistus, jokainen väliporras on tarkistanut omia hintojaan ja tavan mukaan ylöspäin. Myös uusi myyntituote, tutulla saaristomaisemalla varustettu takkatikkurasia hinnoiteltiin. Kokouksessa todettiin myös ympäristökilpailun tulos ja seuran kohteiden menestyminen siinä sekä nimikkokasveja koskeva päätös, joka julkistetaan 28.5. Keskustelua käytiin myös suhteesta seurakuntaan ja yhteisten hankkeitten toteuttamisesta.

« Takaisin Ajankohtaista -sivulle