Vuoden 2014 Kakskertalainen, 29.6.2014
Kakskertapäivää vietettiin eilen 28.6.2014 Harjattulan upeissa maisemissa. Osana päivää oli perinteiseen tapaan käräjäosuus ja kohokohtana Vuoden Kakskertalaisen valinta. Käräjäpuhujana oli kaupunginjohtaja Aleksi Randell ja aiheena ajankohtaiset kaavoitukseen ja vesihuoltoon liittyvät asiat.
Päivien ensimmäinen ja viimeinen esiintyjä oli Jaana Majatie. Ensimmäinen esitys oli päivän avauksena esitetty Kakskertalaulu ja viimeinen Varsinais-Suomen laulu, jälkimmäinen yhteislauluna. Siinä välissä hänet nimettiin Vuoden 2014 Kakskertalaiseksi, ja todella ansioistaan kakskertalaisuuden hyväksi.
Jaana on ollut seuran hallituksessa ja toimikunnissa aktiivisena jäsenenä vuosikaudet ja avannut myös Kakskertapäivän esittämällä upeasti Kakskertalaulun. Tämän päivän näkyvin ja mieleenpainuvin teko on saarten liputuksista huolehtiminen.