Kuvia Kakskertapäivältä, 27.6.2015
Alla on joitakin poimintoja Kakskertapäivän tapahtumista:
Upeasti koristeltu esiintymislava
Runsaslukuinen yleisö täytti pihan
Päivän viihdyttäjä Laivaston soittokunta järjestäytyneenä esiinmarssiin
Kevyempi kaarti, Varusmiesorkesteri
Virallinen ohjelma alkoi Kakskertalaululla, kuten aina, Jaana Majatien esittämänä
Toisenlaisesta viihdykkeestä vastasi buffetti, joka TUTOlta vuokratussa teltassa oli valmiina vastaanottamaan vieraita.
Kahvin, vohveleiden ja leivonnaisten lisäksi tarjolla oli myös makkaraa ja riistakeittoaGrillimestarina totutusti Roger Nylund
Savun ympäröimä soppatykki, jossa riista muhi muutaman tunnin jo edellisenä päivänä
Kakskerran Erän väijyntäkoppi, josta riistaa ammutaan
Useilla yhdistyksillä ja yhteisöillä oli omat esittely- ja myyntipöytänsä
Partiolaisten Muksula toimi samalla pienen väen tukikohtana
Palokunta teki välillä hälytyskeikan, mutta palasi paikalle esittelemään kalustoaan
Brinkhallin kartanon esittelijät
Kuten tunnettua, Kakskertaseura tuli tänä vuonna toimineeksi 60 vuotta. Juhlallisuudet hoidettiin ilman virallista vastaanottoa, mutta joitakin tervehdyksiä esitettiin myös paikalla:
Kuurojen Yhdistyksen tervehdys - puheenjohtajat puhuvat, tulkit hoitavat kääntämisen
Apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen toi kaupungin onnittelut ja tervehdyksen
Kotiseutuneuvos Markku Monnonen esitti Kotiseutuliiton tervehdyksen
Lisää onnittelijoita
Virve Myllymäki toi Kakskerran Nuorisoseuran tervehdyksen ja vastaanotti samalla viestikapulan vuoden 2016 Kakskertapäivän vetäjäksi:
Puhemiehen nuijan luovutus
Ja lopuksi päivän kohokohta, Vuoden Kakskertalaisen 2015 julkistaminen ja valittu
Kaarin Kurri