Kaupunginosaviikko - retki Nunnavuorelle ja Kakskerran Erän laavulle, 29.6.2016
Kakskertaviikko rakentuu olemassa oleville tapahtumille ja toisaalta tätä viikkoa varten erikseen suunnitelluille ja järjestetyille tapahtumille. Tänään oli vuorossa kumpaankin ryhmään kuuluva tilaisuus. Tekstit laati ja kuvat otti Piia Kramsu.
Iltapäivä meren äärellä
Martin seurakunnan Hennalan seurakuntakodissa lämpiää rantasauna aina keskiviikkoisin, on lämmennyt jo vuosia, ja on avoinna kaikille halukkaille.
Hennalassa oli saunominen täydessä vauhdissa, kun saavuin paikalle viiden aikaan. Osa oli uimapukusaunasta ulkosalla vilvoittelemassa ja osa oli pitkän laiturin päässä nauttimassa auringosta pulahduksen päälle. Kaikki kehuivat Hennalan saunan löylyjä maailman parhaiksi. Eivät muistaneet, koska viimeksi olisi ollut sauna niin täynnä kuin nyt. Välillä oli kuulemma 18 henkeä yhtä aikaa saunassa. Kaikkiaan Hennalan hartaushetkessä ja saunassa oli väkeä paikalla 45 henkeä. Kovasti koettivat minuakin houkutella mukaan, mutta matkani jatkui Kakskertaan Brinkhallin uimarannan risteykseen, jonne vein kaupunginosaviikon kyltit valmiiksi reilun tunnin päästä alkavaa Nunnavuoren retkeä varten.
Hennala mereltä päin nähtynä
Saunojia vilvoittelemassa laiturilla
Retki Nunnavuorelle ja Kakskerran Erän laavulle
Kello 19 kokoontui Brinkhallin uimarannan risteykseen joukko metsään lähtijöitä. Kuljimme ensin pyörätietä pitkin ja välillä ojan pientareilla keräten metsämansikoita suuhun. Muutaman ylä- ja alamäen jälkeen saavuimme Nunnatarhantien risteykseen, kohtaan, josta lähdimme seuraamaan puna-valko-lippusiimalla viitoitettua reittiä ylös mäkeen.
Retken vetäjä ja reitin merkitsijä Raimo Västinsalo
Tovin kivuttuamme ja nyt mustikoita syötyämme pääsimme ylös kalliolle, jossa on pronssikautinen hauta ja upeat näköalat kauas mantereelle. Turun suunnassa näkyvät kolmen kirkon tornit, Paraisilla päin sementtisiilot. Ylhäältä näkyivät myös hyvin salmet, joiden sylissä saaret ovat. Korkeaksi kasvanut puusto hieman estää näkyvyyttä.
Ylhäällä Nunnavuorella, edessä pronssikautinen hauta
Näkymä Tuomiokirkon suuntaan
Retkeläiset kalliolla, josta näkymä Kulhon yli Friskalan lahdelle
Ihasteltuamme aikamme paikkaa ja näkymiä, jatkoimme toista metsäreittiä kohti Brinkhallin kartanoa. Matkalla oli upeita kallioita, pimeää metsää, jossa ei kasvanut yhtään aluskasvillisuutta, ja taas monta ylä- ja alamäkeä. Jokunen maariankämmekkä bongattiin matkalla. Tulimme kartanon takana olevalle kalliolle, josta on myös upea näkymä merelle. Laskeuduimme alas ja menimme takaisin autoille ja polkupyörille, joilla matka jatkui pienen matkan päähän Hyyrtiläntielle Kakskerran Erän laavulle. Siellä odotti valmiit tulet makkaran paistajia.
Maariankämmekkä
Brinkhall takana olevalta kalliolta nähtynä
Retken päätepiste, Kakskerran Erän laavu
Kaikkiaan 19 henkeä oli nauttimassa liikunnallisesta illasta mukavassa seurassa. Oli ilo olla mukana!