Vesiosuuskunnan toiminta-alue, 9.6.2018

Vesiosuuskunnan toiminta-aluehakemus on tulossa käsittelyyn. Kaupunki on julkaissut asiaan liittyvän kuulutuksen, johon on aikaa reagoida 29.6. saakka. Tutustukaa hankkeeseen ja esittäkää mahdolliset mielipiteenne asiasta määräaikaan mennessä! Kakskertaseura tulee antamaan asiassa oman lausuntonsa, joten mielipiteet voi esittää myös seuran edustajille (puheenjohtajat ja sihteeri), jotka arvioivat ne mahdollisena osana seuran kannanottoa. Alla kuulutusteksti:

Kuulutus Kaskerta-Satavan vesiosuuskunnan toiminta-alueesta (jätevesi)

Turun kaupunki asettaa julkisesti nähtäville ehdotuksen Kakskerta-Satava vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi (jätevesi) ja tavoitteellisiksi alueiksi.

Aineisto on julkisesti nähtävillä 1.6.–29.6.2018, jonka aikana kuntalaisilla sekä kiinteistöjen omistajilla ja haltijoilla on mahdollisuus saada tietoja asian käsittelyn lähtökohdista ja tavoitteista sekä lausua mielipiteensä asiasta. Aineisto on nähtävillä Turku-pisteessä, os. Puolalankatu 5, 1. krs. ma–pe 9.00–15.00; sekä kaupungin nettisivuilla www.turku.fi/vesihuolto.

Mahdolliset mielipiteet nähtävillä olevasta aineistosta on toimitettava Turun kaupungin kirjaamoon Turku-pisteeseen (Puolalankatu 5, 1.krs.), sähköpostitse turun.kaupunki@turku.fi tai postitse Turun kaupunki, PL 355, 20101 Turku, viimeistään ennen nähtävilläolon päättymistä. Tiedoksisaannin katsotaan tapahtuneen seitsemäntenä päivänä ilmoituksen julkaisemisesta virallisessa lehdessä.

Lisätietoja asiassa antavat yleiskaavainsinööri Olavi Ahola,
puh. 050 541 7925, s-posti olavi.ahola@turku.fi sekä
11.6.2018 alkaen myös johtava asiantuntija Satu Lehto,
puh. 044 9074 064, s-posti satu.j.lehto@turku.fi.

1.6.2018

Turun kaupunki

« Takaisin Ajankohtaista -sivulle