Eväsretki Brinkhallin kallioille, 10.6.2018

Ihana aurinkoinen päivä houkutteli seuran yleiselle piknikille viisi henkeä. Olimme jo viime syksynä valinneet kohteeksi Brinkhallin kartanon takana olevan kallion, ajatuksella, että olemme kahden veden välissä. Meri näkyikin hieman puiden lomasta, mutta järvi jää kesäaikaan puiden lehtien peittoon. Heti hyökkäsimme eväiden kimppuun, eikös se ole päällimmäinen tarkoitus piknikillä. Muina huvituksina olivat kuvien otto, mukavien tarinoiden kertominen elävästä elämästä, dominon pelaaminen ja nautiskelu hyvästä seurasta. Päätimme heti, että vaikka piknikille ei ollut yleisöryntäystä, niin silti myös ensi vuonna lähdemme toisaalle kallion päälle evästelemään.

Piknikistä nauttien, Piia

Eväskori odottelee suuren tammen alla piknikin alkua

Ja tässä odottelee kallion laki vierailijoita - jossain kartanon takana piilottelee järvi

Pohjoisen puolella välkkyy meri

Eväät esille ja piknik voi alkaa

Koko ryhmä samassa kuvassa, eväät on syöty, kuohuvaa on vielä jäljellä

Ruokalevolla

« Takaisin Ajankohtaista -sivulle