Kakskertapäivät 2018, 30.6.2018
Upeasti koristeltu esiintymislava
Kakskertapäivää vietettiin tänä vuonna idyllisessä Hennalassa. Paikka sopi erinomaisesti tällaisen kotiseutujuhlan tapahtumapaikaksi. Päärakennuksen ja vanhan viljamakasiinin välinen yläpiha muodosti kompaktin alueen, missä pääosa yhdistysten esittely- ja myyntipaikoista oli esiintymislavan ja katsomon välittömässä yhteydessä. Buffetti ja ruokailutilat olivat päärakennuksessa sisätiloissa, toki uloskin sai tulla nauttimaan tarjolla olleita makupaloja.
Jo edellisenä päivänä alue valmisteltiin talkoilla. Istuinlankut, pöydät ja näiden alle laitettavat pukit tuotiin Naulan ladosta ja sijoitettiin tuleville paikoilleen. Telttakehikot koottiin, mutta katto- ja seinäkankaat jätettiin laittamatta kovan tuulen vuoksi. Eikä niitä sitten lopulta edes tarvittukaan, sää pysyi aurinkoisena ja tuuli heikkeni varsinaiseksi juhlapäiväksi.
Istuinlankkujen asennusta
ja pöytälevyjen siirtelyä
Katsomo alkaa olla valmiina
Telttakehikkojen asentamista, pienen fundeerauksen jälkeen nekin saatiin paikoilleen
Ja sitten tuotteet esille; tässä Tiistaikerho kattamassa pöytäänsä
Väkeä alkaa pikku hiljaa tulla paikalle
Rami Västinsalo esittelee paikallisia käsitöitä ja muistoesineitä
Naapurikojuissa myytiin saarten tuotteita:
Grillimakkara kuuluu itseoikeutettuna kesäjuhliin, paistajana Roger Nylund
Buffetin hoitajat ryhmäkuvassa
Soppatykillä tuotiin Kakskerran Erän valmistamaa herkullista riistakeittoa
Partiolaiset pitivät Muksulaa erilaisine leikkirasteineen
Kakskerran VPK on itseoikeutetusti aina paikalla esittelemässä toimintaansa ja kalustoaan
Ohjelma ja esiintyjät:
Toni Heino soittaa alkufanfaarin
Jussi-Pekka Paija pääjärjestäjän Martinseurakunnan edustajana avaa tilaisuuden
Vuorossa oli yhteislaulua. Toni Heino lauloi ja laulatti yleisöä samalla, kun osallistujat kävivät tutustumassa yhdistysten esittelypisteisiin ja buffettiin.
Äänitarkkailija ja äänitekniikasta huolehtija Kauri Laine keskittyneenä tehtäväänsä
Roope Lipasti tapahtuman juontajana käy läpi ohjelmaa ja esittelee seuraavan tapahtuman, käräjät
Ja tästä se alkaa, kuten aina, Jaana Majatien esittämänä Kakskertalaulu
Käräjät avasi Jaana Majatie esittämällä Kakskertalaulun. Sen jälkeen alkoi käräjäpuheiden osuus. Kakskerran käräjien teemana oli tänä vuonna Välitä. Aihetta lähestyttiin sekä vanhustyön että nuorten ja koululaisten näkökulmasta. Seurakunnan vanhustyön toiminnanohjaaja Riitta Räsänen kertoi siitä, miten tärkeää on olla mukana ja tukena silloin, kun ikä painaa ja ystävät ympäriltä ovat jo poistuneet tai poistumassa tästä elämästä. Esimerkkinä tällaisesta tukitoiminnasta on saarillamme toimiva Tiistaikerho. Kike Elomaa kertoi nuorten ongelmista, koulukiusaamisesta ja eduskuntatyöstään näiden asioiden parissa. Vaikka koulukiusaamisesta on jo kauan puhuttu, ongelma ei ole vieläkään poistunut. Parempaan päin ollaan menossa, mutta tekemistä vielä riittää.
Riitta Räsänen
Kike Elomaa
Käräjäyleisöä; myös joitakin kysymyksiä puhujille esitettiin
Käräjien päätteeksi julkistettiin Vuoden Kakskertalainen. Pyrkimyksenä on ollut, että valinta liittyy läheisesti käräjien teemaan. Näin nytkin, kun tähän kunniatehtävään oli nimetty Haarlan koulun kouluvaarina jo lähes kymmenen vuotta toiminut Reino Hurri.
Kakskertaseuran puheenjohtaja ja sihteeri valmiina Vuoden Kakskertalaisen julkistamiseen
Reino Hurri kiittää kunniasta ja kertoo työstään kouluvaarina
Käräjien jälkeen pidettiin vielä lyhyt yhteislaulutuokio arpajaisten tuloksia odotellessa. Siinä ohessa Västinsalojen paimenkoirat näyttivät osaamistaan:
Arpajaispalkinnot arvottiin ja voittajia onniteltiin. Sitten olikin vuorossa enää viestikapulan siirto seuraavan Kakskertapäivän järjestäjälle. Vetovastuun vuonna 2019 ottaa Brinkhallin ystävät ry ja tapahtumapaikkana on luonnollisesti Brinkhallin kartano ympäristöineen.
Martinseurakunta luovuttaa viestikapulan Brinkhallin ystäville, vastaanottajana Pia Relanto
Kuvat: Mirja Rakkolainen ja Pirjo Koskinen