Hallituksen kuulumisia, 15.5.2019

Kokouksessa vieraili Turkuseuran aluetyön koordinaattori Sanna Saarto, joka alkuesittelyjen jälkeen kertoi tehtävästään kaupunginosaseurojen välisen yhteistyön kehittämiseksi. Esimerkkien valossa hän kertoi taantuvista kaupunginosaseuroista, mutta myös uuden seuran perustamisesta.Tilanne elää ja on erilainen kaupungin eri osissa. Vanhat sotaratsut eivät enää jaksa ja nuorta voimaa on vaikeaa saada.

Kolmen uuden jäsenen hyväksymisen jälkeen keskusteltiin 2x-lehdestä ja sen ilmoitushankinnasta. Lehti on valmis ja tulossa jakeluun. Maksullisia ilmoituksia tuli sen verran, että painatuskustannukset saadaan katettua.

Kakskertapäivä ja käräjät ovat tulossa. Ohjelma on valmis, käytännön järjestelyjä viimeistellään. Haussa on myös ehdokas Vuoden Kakskertalaiseksi, heitä löytyi, mutta päätös tehdään vasta seuraavassa kokouksessa. Seuran fyysistä näkyvyyttä paikalla yritetään myös parantaa hankkimalla seuran nimellä varustettu kangaskyltti, banderolli.

Brinkhallin uimarannan turvallisuus on puhuttanut ennenkin ja nyt taas. Useampi taho, mm. Kakskerran VPK, on esittänyt huolensa siitä, että onnettomuuden sattuessa alueelle ei välttämättä hälytysajoneuvoilla päästä. Ongelmana ovat uimarannan käyttäjien pysäköimät autot, jotka tukkivat pelastustien. Alueen ympärillä on kaupungin ja Brinkhallin kartanon maita ja yhteisneuvotteluilla pyritään löytämään toimiva ratkaisu. Etäämpänä vähän matkan päässä olisi myös tilaa pysäköinnille, mutta 100 metrin kävelymatka lienee monelle ylikäymätön. Pysyvä ratkaisu saataneen, kaavoituksen edettyä, rakentamalla uimarannalle erillinen, puomilla varustettu pelastustie.

Täksi vuodeksi teetettiin Kakskertaseuralle oma kalenteri. Uusinta oli esillä ja sitä varten pohditaan valokuvauskilpailun järjestämistä sopivien kuvien saamiseksi. Käytettävissä ovat myös seuralle ja siltä edelleen Turun museokeskukselle luovutetut vanhat reprokuvatut valokuvat.

Menneet ja tulevat tapahtumat käytiin läpi ja uusiakin keksittiin. Ilmoitusasioina todettiin peuravaarasta osoittavan kyltin sijoittamisen teiden varsille olevan edelleen vain tulossa. Ely-keskus ei ole vielä asiaa saattanut päätökseen ja nyt aluefoorumikin vie asiaa kaupungin kautta eteenpäin. Ja kun peura-/kaurisvaarasta puhuttiin, todettiin myös, että metsäkauriiden kevätpukkijahti alkaa 16.5. ja kestää kuukauden. Silläkin on selkeä kantaa vähentävä vaikutus.

« Takaisin Ajankohtaista -sivulle