Kyläretki Kulhoon, 15.6.2019

Kakskertaseura aloitti pari vuotta sitten Satavan ja Kakskerran kylien esittelemisen seuran 2x-lehdessä. Höyttisistä aloitettiin, viime vuonna esiteltiin Myllykylää ja tämän vuoden kohteeksi valittiin Kulho. Valinta toteutti myös toisen merkittävän tavoitteen, Kulhon saaren huvilakulttuurin ja poikakodin vaiheista kertovan historia-aineiston kokoamisen loppuun saattamisen.

Kaikkiin kohteisiin tehdään myös tutustumisretki. Kulho saarena aiheutti pientä lisäjärjestelyä, sinne päästään vain venekuljetuksella. Tuo ei silti suuremmin haitannut, ”yhteysveneeseen” mahtui kippareineen 22, 3 tuli muilla veneillä ja paikalla odotti 4 kulholaista eli meitä oli 29.

Kulhonvalkaman laituri Papinsaaressa

Bråvallan laituri toimi tulosatamana ja sen pihamaalle oli katettu tervetulokahvitus. Kahvijonoa

Jasmikkeen tuoksuessa ryystettiin hetki kahvia Santran leipomien lisukkeiden kera ja sen jälkeen alkoi Kaarin Kurrin johdolla opastus historiaan. 2x-lehdessä kerrottua täsmennettiin ja mielikuva konkretisoitui paremmin, kun oltiin paikan päällä.

Kaarin aloitti tarinoinnin ja väki hakeutui varjoon kuuntelemaan

Jutustelun päätteeksi oli mahdollisuus tutustua Bråvallan sisätiloihin. Täältä jatkettiin matkaa naapuriin, Mäntyniemeen. Pihamaalla lyhyt historiikki rakennuksesta, Kulhon ainoa ruissalomaiseen huvilatyyliin rakennettu iso huvila, ja tutustuminen sisälle.

Seuraava kohde oli Hiekkapohja, Kaarinin oma kesäasunto, mikä oli suunniteltu ja rakennettu varta vasten kesäsiirtolakäyttöön. Kapasiteetti oli 30 lasta ja jokaiselle oli armeijatyyliin varattu oma varustekaappi. Myös Hiekkapohjan sisätiloihin käytiin tarkemmin tutustumassa.

Hiekkapohja

Kaappirivistöä

Retki jatkui kohti entistä Poikakotia, mutta matkalla poikettiin vielä Nybackassa, Tapani-laattatalossa.

Tauko Nybackan portaikolla

ja kuistilla tutkittiin kartasta sijaintia

Poikakodin pihamaalla selviteltiin Kulhon kartanon, väentuvan ja muiden rakennusten suhdetta sekä johtajan asunnon ja opetustilojen sijaintia. Leena Landerin ’Tummien perhosten kotia’ kuvattiin näissä maisemissa ja siitäkin saatiin lyhyt selvitys.

Ennen lopettamista keskusteltiin  Bråvallan rannalla porukalla seuraavan vuoden kyläkohteesta

Kotimatkalle lähdettiin katselemalla mereltä käsin muutamia sellaisia huvilakohteita, joissa ei kävellen käyty. Nähtyä tulivat vanhan Bråvallan päärakennus, Linnavuori, Wuokkola, Tyynelä, Salmela ja Bryggmanin huvila. Tässä pari kuvaa niistä.

Vanhan Bråvallan päärakennus

Salmela (LK)

Bryggman (LK)

Retki päättyi sinne, mistä alkoikin, Kulhonvalkaman laituriin. Runsaat kolme tuntia kuultiin, nähtiin ja omaksuttiin kotiseudun kulttuurihistoriaa.

Yhteysalus Salina lähdössä takaisin Kulhoon

Tarinaa ovat kuvittaneet kulholaisten lisäksi Seija Moukola, Tuula Tielinen ja erityisesti Olli ja Eija-Riitta Säilä, ennen retkeä otetut huvilakuvat Leif Kronberg.

« Takaisin Ajankohtaista -sivulle