Neulomakerho Järvi-Penilässä, 16.7.2019

Tiistai-ilta on aina erityinen, kun on kesä ja neulomakerho. Tällä kerralla saimme mennä Järvi-Peniläntien päähän Tellervon luo. Tällä kertaa menimme sisälle, pienen sateen pelossa. Eipä haitannut lainkaan, sisältä oli ihana näkymä Kakskerran järvelle. Tuumasta toimeen, kaikki viisi paikalla olijaa ryhtyivät omiin puuhiinsa, samalla hieman seurusteltiin ja taisipa käydä niin hyvin tällä kertaa, että kaikki tekivät priimaa eikä kukaan joutunut purkamaan. Välillä maltettiin pitää kahvipaussi. Pikkuisen suolaista purtavaa ja päälle ihanaa mansikkaista kääretorttua. Sitten taas pika pikaa puuhaamaan. Aika meni hyvässä seurassa jälleen tosi nopeasti. Ennen lähtöä piipahdimme vielä kirsikkapuiden luona ja herkuttelimme niillä. Hämmästelimme miten voi olla noin paljon kirsikoita. Kiitos Tellervo, että saimme tulla, kiitos kaikille paikalla olleille illasta ja Pialle kyydityksestä!

Tohtiiko ottaa ja maistaa?

Kyllä kannatti - hymyistä päätellen olivat tosi hyviä.

Seuraava kerta parin viikon päästä ja mennään Susun luo Latosaareen - lisää neulojia mukaan! Katso kuljetuskuviot Tapahtumat-listalta!

Piia

« Takaisin Ajankohtaista -sivulle