Sadonkorjuupäivä, 20.10.2019

Sadonkorjuupäivää vietettiin perinteiseen tapaan Kakskertatalolla. Tarjolla oli kulttuuri- ja toimintatyöryhmän tekemiä suolaisia syötäviä, joissa teemana oli yrtit. Keittiön puolella oli makeita kakkuja maisteltavaksi kahvin sekä tavallisen teen ja armenialaisen teen kanssa. Kaikkea sai rauhassa maistella, ja jos halusi, sai vapaaehtoiseen kahvikassaan kilauttaa jonkun kolikon. Ensimmäiset ”asiakkaat” tulivat jo ennen kahtatoista, joka sopi hyvin, sillä paikat olivat jo talossa kunnossa. Väkeä riitti koko kolmituntisen tapahtuman ajaksi, laskelmat sekosivat jo noin 70 kävijän kohdalla. Tilaisuus oli rento, lämminhenkinen kylätapaaminen, missä asukkaat saarten eri kulmilta kertoivat kuulumisiaan.

Tässä pöytiä järjestellään esittelykuntoon ennen sovittua aloittamisaikaa

Maistiaiset odottavat kävijöitä

Suolapalojen jälkeen oli vuorossa kahvittelu

Monenlaista ostettavaa löytyi eri toimijoiden pöydistä. Oli puisia käyttötavaroita, hilloja, sieniä, kortteja, kransseja, joulukalentereita, villasukkia... Neulomakerholaiset olivat myös tuoneet näytille monenlaisia kädentöitä, joita on syntynyt kuluvan vuoden aikana.


Kiitos vielä kaikille, jotka tulitte talolle ja erityisesti paikalla olleille myyjille: Terttu Kärkimäki, Mirja Rakkolainen, Liisa Nummela, Raimo Västinsalo ja Kakskerran Kaksoispiste. Unohtamatta seuran omaa myyntipöytää, jota hoiti Marja Nieminen.

« Takaisin Ajankohtaista -sivulle