Neulomakerho, 20.10.2020

Neulomakerhossa 20.10. piti alun perin olla ihan ”tavallinen” ilta, jos meidän iltoja voi koskaan sanoa ihan tavallisiksi. Erilaiseksi illan teki se, että saimme olla valokuvamalleja. Jukka Lämsä oli tullut paikalle muutaman valkoisen sateenvarjon kanssa ja tarkoituksena oli saada kaikista kuva neulomusten kanssa. Hän oli saanut tehtäväksi valokuvauskurssilta ottaa kuva kolmesta eri ihmisestä, joilla on jokin yhteinen tekijä. Joten aineistoa meidän neulomakerhossa kyllä löytyy! Pienen alkusäädön jälkeen kamera ja sateenvarjot oli viritetty paikoilleen ja oli aika ottaa kuvia. Jokainen istahti jakkaralle oman työnsä kanssa ja kuvaaja nappasi muutamia kuvia jokaisesta. Aikamoisen saaliin saikin aikaiseksi. Mallin homma ei ollutkaan yhtään hassumpaa. Näinpä päätimme jakaa kanssanne meidän kuvamme. Harmi kyllä, iloinen nauru ei kuulu kuvista, mutta paikalla olleet varmasti muistavat illan nauruista ja elävän elämän tarinoista. Kiitos naiset, että lähditte kaikki mukaan tähän projektiin, vaikka tämä tulikin vähän puskista.

-Piia-

Ryhmäkuva, jossa kaikki tekevät omia tekosiaan

Ja sitten poseeraukset kuvanottojärjestyksessä:

« Takaisin Ajankohtaista -sivulle