Hallituksen kuulumisia, 4.2.2021

Hallitus piti vuoden ensimmäisen kokouksensa vasta nyt, sen kokouksen, missä lyödään lopullisesti lukkoon tilinpäätösasiat esitettäväksi vuosikokoukselle. Sekä vuosikokous että aiempi yritys pitää hallituksen kokousta olivat siirtyneet monestakin syystä, yleinen este on edelleen koronan vaikutus, mutta myös tilinpäätöksen valmistuminen jäi vähän myöhäiseksi. Nyt päätettiin vuosikokoukselle uusi aika, torstaina 25.2.2021 kokoonnutaan Kakskertatalolle sulkemaan viime vuotta ja hyväksymään suunnitelmat tälle vuodelle. Paikka on sikäli hyvä, että siellä on kolme erillistä tilaa omilla sisäänkäynneillään ja mahdollisuus pitää riittävät suojaetäisyydet, joten suositellut kokoontumisrajoituksetkin saadaan hoidettua.

Kokouksen aluksi hyväksyttiin seuraan viisi uutta jäsentä. Samalla oli tosin todettava useita poistumisiakin, neljä menehtynyttä, seitsemän jäsenmaksunsa maksamatta jättäneitä ja kolme muusta syystä pois jääneitä.

Kakskertaseuran sääntömääräiset vuosikokousasiat tuli käsiteltyä ja hyväksytyiksi. Samoin tehtiin myös Kakskertatalon asioille. Taloa hoidetaan omana tiliyksikkönään erillään seuran ja toisen päävuokralaisen partiolippukunta Kakskerran Kaksoispisteen taloudesta. Kummankin kohdalla käytiin pitkät keskustelut Kakskertatalon tulevaisuudesta. Meille tärkeän kylätalon säilyminen saarten yhteisöjen käytössä ei tunnu kiinnostavan kaupunkia. Kaupungin vastuulla ennen ollut talon lämmitys siirrettiin meille vuokralaisille luvaten vastaava avustus toimintatukena, jota haettiin, mutta ei sitten kuitenkaan saatu. Nyt kaupunki poisti talolle aiemmin myönnetyn vuokrasubvention 45 % vuokran määrästä todeten samalla, että toimintaan voi hakea tukea, mutta ”Toiminta-avustusta ei kuitenkaan myönnetä yksinomaan tilakustannuksia varten. Kakskertatalo tai talotoimikunnan toiminta itsessään ei täytä avustuksen myöntämisen edellytyksiä. Että näin, toimintatukea saadaan kyllä hakea yhdistysten sääntömääräiseen toimintaan, mutta ei tilakustannuksiin. Ollaan siis uuden tilanteen edessä. Meille vuokralaisille tämä merkitsee yhteensä noin 8.500 € menetystä vuositasolla. Tähän täytyy palata, näin ei voida jatkaa.

Asukkaiden toivomuksesta Kakskertaseura päätti pyytää kaupunkia jäädyttämään tyhjänä olevan entisen koulun urheilukentän lasten ja muidenkin ulkoilumahdollisuuksien lisäämiseksi. Nyt on myös haettavana Varsin Hyvä ry:n HobbyLeader-rahoitusta yhdistysten harrastusmahdollisuuksien kehittämiseksi ja sitä voitaisiin hakea myös jäädytettävän kentän varustamiseen esimerkiksi jääkiekkomaaleilla tai varusteiden vaihtamiseen soveltuvilla penkeillä ja säilytyslokerikoilla.

« Takaisin Ajankohtaista -sivulle