Hallituksen kuulumisia, 7.6.2021

Pitkästä aikaa päästiin kokoontumaan livenä. Koko kevään asioita on hoidettu eri järjestelyin. Nyt saatiin päivitettyä kesäkautta.

Uusia jäseniä seuraan saatiin 7, poistumia oli yksi. Taloustilanne todettiin hyväksi, seura jatkaa vakaalla pohjalla. Kakskertatalon talous on edelleen ongelmana kaupungin poistettua tukensa ja siirtäessä kuluja käyttäjälle. Toisaalta ulkoista rahoitusta on pystytty hankkimaan liki 24.000 €, pääosin sidottuihin kohteisiin. Jäsenmaksuja on edelleen paljon maksamatta, mikä johtunee sähköpostien perillemeno-ongelmista.

Kesä on talkoiden aikaa ja sellaisia on tulossa nytkin. Kakskertataloa maalataan heinäkuussa ja ympäristöä kohennetaan saadulla ulkoisella rahoituksella. Heinä-elokuussa ehostetaan tuulimyllyä ja raivataan sitä ympäröivää pusikkoa. Kotisivujen tapahtumapalstalla kerrotaan tapahtumien aikatauluista.

Kakskertapäivät on tältä vuodelta peruttu ja siirretty ensi kesään. Jotain yhteistä kuitenkin järjestellään. Neulomakerho aloittaa laituritapaamisensa jo 8.6., Satava-Kakskerta -facebookryhmä pitää kirppisrallin 13.6., patikkaretki Apajakalliolle tehdään 16.6., Martinseurakunta järjestää Kakskerran kirkolla Juhannuksen kansanlaulukirkon 26.6. ja kesäkauden päätteeksi Hennalan kesäpäivän 22.8.. Oma myllyjuhlamme pidetään 28.8.. Kotisivut toimivat tietolähteenä näillekin tapahtumille.

« Takaisin Ajankohtaista -sivulle