Hallituksen kuulumisia, 19.10.2021

 

Hallitus kokoontui normaaliin kuukausikokoukseensa, nyt jo livenä. Rutiinien jälkeen päätettiin pikkujoulun järjestämisestä 27.11.2021. Yksityiskohtaiset tiedot ilmoittautumisesta, menusta ja muista käytännön asioista jaetaan jäsenille ensi tilassa.

Kakskertatalon energiaratkaisu on tulossa päätösvaiheeseen. Yksityiskohdat sovitaan kaupungin kanssa pidettävässä katselmuksessa 20.10.. Ennakkotietona on, että hanke toteutetaan ja siihen osoitettu määräraha on katsottu siirtomäärärahaksi eli on käytettävissä vielä v. 2022.

2x-lehden valmistelu on käynnissä. Juttuja työstetään ja mainoksia ollaan hankkimassa. Valmista pitäisi olla marraskuun puoliväliin mennessä, jotta lehti saadaan jakeluun heti joulukuun alussa. Toinen valmistelussa oleva painotuote on seuran kalenteri. Koronan vuoksi on jäänyt paljon tapahtumia järjestämättä, joten tälle hyvityksenä kalenteri voitaisiin jakaa jäsenetuna talouksille.

Asukasbudjetti vuodelle 2023 on ehdotuksentekovaiheessa. Kakskertaseura ei tee omaa ehdotusta, mutta tulee tukemaan partiolaisten suunnitteilla olevaa ehdotusta. Budjetin teemana on ”Lasten ja nuorten hyvinvointi”, mihin partiolaisten hanke soveltuu mainiosti.

Kaupunginhallitus on jatkamassa Kakskerranjärven neuvottelukunnan toimintaa valtuustokaudeksi 2021-2025, mihin varaudutaan nimeämään myös oma ehdokkaamme.

« Takaisin Ajankohtaista -sivulle