Vuosikokous, 16.2.2022

Kakskertaseuran sääntömääräinen vuosikokous pidettiin 15.2.2022 Kakskertatalolla. Paikalla oli 18 jäsentä. Hyväksi koetun tavan mukaan kaikki käsiteltävät asiat oli koottu kokouskutsuvihkoseen, mikä oli toimitettu hyvissä ajoin jäsenistölle. Vihkonen sisälsi myös Kakskertatalon vastaavat vuosikokousasiat, mitkä menevät yhteistyösopimuksen mukaisesti vielä partiolippukunta Kakskerran Kaksoispisteen käsittelyyn.

Kokouksen avasi puheenjohtajamme Raimo Västinsalo. Hän kertoi lyhyesti Kakskertaan liittyvistä ajankohtaisista hankkeista, tapahtumiin osallistuminen voisi olla aktiivisempaa.

Vuosikokouksen puheenjohtajaksi valittiin Markku Monnonen ja sihteeriksi kutsuttiin seuran sihteeri, jona toimii edelleen Jarkko Koskinen. Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Pekka Artukka ja Outi Kauppi.

TOIMINTAKERTOMUS, TILINPÄÄTÖS, TOIMINTASUUNNITELMA JA TALOUSARVIO

Seuran puheenjohtaja esitteli menneen vuoden tekemiset ja alkaneen vuoden suunnitelmat. Kaikki edellisenä vuonna asetetut ja seuran päätösvallassa olleet tavoitteet saavutettiin, koronan vaikutus näkyi kyllä vielä toiminnassa. Toiminta painottui edelleen vahvasti kotiseudun tunnetuksi tekemiseen, mikä näkyi sekä 2x-lehden artikkeleissa että tehdyissä tutustumisretkissä saarten kyliin ja luontokohteisiin. Tätä tuki myös jäsenjakeluna kaikkiin talouksiin jaettu kalenteri, jonka kuvitukseen oli käytetty vanhoja kyläkarttoja. Uutena avauksena oli mm. hyvin onnistunut ja suuren suosion saavuttanut kesäinen kirppisralli. Toimintasuunnitelma noudattaa vanhaa kaavaa, mutta tapahtumien järjestämisessä ollaan taas pääsemässä uudelleen vauhtiin koronan jälkeen.

Rahastonhoitaja Jarkko Koskinen selvitti lyhyesti tilinpäätöstä ja tälle vuodelle tehtyä talousarviota. Ylijäämää syntyi 3.486,42 €, mutta siihen vaikutti osaltaan se, että Kakskertatalon ympäristön kehittämiseen saatiin kaupungilta hankerahoitusta 5.000 €, mutta siihen liittyvät menot toteutuvat vasta kuluvana vuonna. Merkittävin muutos aikaisempiin vuosiin oli Kakskertataloa koskeva tilinpito. Sen toiminta käsiteltiin Kakskertaseuran alakirjanpitona, talolle annetut lainat korjattiin toimintamenoiksi ja tilinpäätösvaiheessa talon tulos kirjattiin puoliosuuksin taustayhteisöjen, Kakskerran Kaksoispisteen ja Kakskertaseuran, kirjanpitoihin. Taseen osalta puolitusta ei tehty, mutta asia korjataan tulevissa tilinpäätöksissä ja yhteistyösopimuksen sanamuotoja tarkistetaan tarvittavin osin. Muilta osin talousarvio toteutui suunnitellusti. Seuran vakavaraisuus on edelleen hyvä ja suunnitelmat voitiin hyväksyä jäsenmaksuja korottamatta. Toiminnantarkastuskertomuksessa todettiin asiat tulleen hoidetuksi moitteitta ja tilivelvollisille myönnettiin vastuuvapaudet.

HENKILÖVALINNAT

Seuran puheenjohtajana jatkaa Raimo Västinsalo ja varapuheenjohtajana Seppo Muurinen. Hallituksen erovuoroisista jäsenistä Jarkko Koskinen ja Marko Viljanen valittiin jatkamaan uudelle toimikaudelle 2022-2023. Hallitustyöskentelystä luopuneiden Kaarin Kurrin ja Ritva Nummioran tilalle uusina jäseninä tulevat mukaan Riina Tuokko ja Pasi Vaimala.  Hallituksen kokoonpano löytyy näiltä seuran kotisivuilta.

Toiminnantarkastajiksi valittiin Markku Kalliomäki ja Paula Palmroth sekä Raimo Lehtinen heidän varamiehenään. Kokoonpano säilyi entisenä.

KAKSKERTATALO

Kakskertatalon vuosikokousasiat käytiin läpi Outi Kaupin esittelemänä ja hyväksyttiin myös yksimielisesti. Talon tilinpito hoidettiin edellä kerrotulla tavalla Kakskertaseuran alakirjanpitona ja syntynyt alijäämä -4.600,77 € kirjattiin puoliosuuksin taustayhteisöjen tilinpäätökseen. Asiat valmistellaan Kakskertaseuran ja partiolippukunta Kakskerran Kaksoispisteen yhteisessä talotoimikunnassa, joka tilivelvollisena sai vastuuvapauden tarkastetulta tilikaudelta.

« Takaisin Ajankohtaista -sivulle