Kirjapiiri, 28.2.2023

Christy Lefteri: Laululinnut

Laululinnut kuvaa elämää Kyproksella. Aikuiset päähenkilöt Nisha, Petra ja Giannis ovat kaikki kokeneet vastoinkäymisiä, jotka heijastuvat heidän toimintaansa. Petran jääminen leskeksi ennen lapsen syntymää vaikuttaa hänen kiinnostukseensa huolehtia lapsestaan Alikista.

Sri Lankassa leskeksi jäänyt Nisha joutuu jättämään tyttärensä oman äitinsä hoiviin. Hän lähtee Kyprokselle kotiapulaiseksi parempien ansioiden toivossa. Välitysfirman perimien korvausten takia hän ei ole voinut käydä kotimaassaan lähes kymmeneen vuoteen, tyttäreen yhteydenpito tapahtuu vain puheluiden kautta. Nisha huolehtii Alikista, joka on paljon kiintyneempi Nishaan kuin äitiinsä.

Giannis on talouslaman seurauksena jäänyt työttömäksi pankkialalta. Hänen lapsuudenaikainen kaverinsa houkuttelee Giannisin pikkulintujen salametsästykseen ja myyntiin mustassa pörssissä.

Suuri mullistus tulee, kun Nisha katoaa. Petra huomaa ettei hän oikeastaan tiedä mitään Nishasta, tärkeää on ollut vain se, että kotiasiat hoituvat. Viranomaisten kiinnostus katoamisesta ei voisi olla vähäisempää, mutta Petra ja Giannis alkavat selvittää asiaa. Ilmenee, että katoamisia on muitakin. Nishan katoaminen vaikuttaa myös Petran ja tyttärensä Alikin väleihin, Giannisin moraalinen krapula lintujen pyynnistä yltyy ja Nishan tyttären huoli Sri Lankassa alkaa kasvaa, kun äidistä ei kuulu mitään.

Kirja herätti vilkasta keskustelua. Totesimme, että kovin helposti kaikki erilaisuus johtaa kaltoin kohteluun ja vähättelyyn. Puheenaiheet ulottuivat myös Suomessa esiintyvään epäoikeudenmukaiseen kohteluun.

- Santra -

« Takaisin Ajankohtaista -sivulle