Hallituksen kuulumisia, 13.4.2023

Alun rutiinien jälkeen hyväksyttiin uudet jäsenet ja todettiin jäsenyydestä luopuneet.

2X-lehti on valmisteilla. Juttuja kirjoitellaan ja haastattelut ovat vielä edessä. Lehden ilmoitushankinta on myös aloitettu ja hallitus päätti jakaa hankintavastuuta keskuudessaan. Tavoitteena on edelleen tuotto, joka kattaa painatus- ja postituskulut.

Kakskertapäivän suunnittelu menee Kotiseutuyhdistyksen johtamana ja etenee odotusten mukaan. Hallitus sopi käräjäpuheen pitäjän ja Vuoden Kakskertalaisen valinnan.

Tapahtumakalenterista todettiin pidetyksi 11 tapahtumaa tai kokousta hallituksen maaliskuun alun kokouksen jälkeen, ja lisää tulee. Huhtikuussa pidettäväksi suunniteltu patikkaretki Nunnavuorelle siirrettiin toukokuulle. Kotisivujen tapahtumakalenteria päivitetään hankkeiden edetessä.

Kakskertatalosta keskusteltiin myös, ei päätösasiana. Kosteus- ja talousongelmien vuoksi partio on jo luopunut käytöstä, seuran irtisanomista käsitellään puolentoista viikon päästä seuran ylimääräisessä kokouksessa. Tulevaisuuden kokoontumispaikka on vielä avoin, mutta vaihtoehtoja on; jatketaan korjatulla Kakskertatalolla uusin sopimusehdoin, käytetään Hennalaa tai Seuraintaloa ja muitakin vaihtoehtoja on ollut esillä.

« Takaisin Ajankohtaista -sivulle