Kirjapiiri, 21.11.2023

 Leena Parkkinen: Neiti  Steinin keittäjätär

Todellisiin historian henkilöihin pohjautuva romaani liikkuu Paraisilta Pariisiin ja keittelee kasaan kiehtovan rikosmysteerin Gertrude Steinin ja Alice B Toklasin ja suomalaisen keittäjättären Margitin ympärille.

Paraisilla vuonna 1919 kaksi köyhän perheen siskosta pestautuu apulaisiksi paikalliseen kartanoon. Tuon ajan tapahtumia muistelee vuonna 1937 kartanon puutarhuri Ulriikka, joka kirjoittaa kirjeitä Seilin saarelle eräälle tohtorille. Selväksi käy, että siskosten aika kartanossa päättyi aikoinaan hirveään veritekoon ja toinen siskoista on hoidossa Seilissä. Toinen päätyy kaksikymmentä vuotta myöhemmin Pariisiin keittäjäksi Steinin ja Toklasin talouteen synkkää salaisuutta kantaen.

Pariisin tapahtumien minäkertojana toimii Alice B Toklas, joka samalla avaa omaa tarinaansa ja suhdetta Gertrude Steiniin. Alice on Neiti Steinin rakastettu, muusa, kustannustoimittaja, konekirjoittaja ja huushollin pyörittäjä. Parkkinen kuvaa kiinnostavasti naisten välistä dynamiikkaa ja heidän boheemia elämäntapaansa taiteilijoiden ja kirjailijoiden ympäröimänä 30-luvun Pariisissa. Alicen asema käytännön asioista huolehtijana lähentää häntä keittäjä Margitiin, jonka kanssa jaetaan reseptejä ja pieniä paloja omasta elämästä. Jonkinlainen varovainen ystävyyskin heidän välilleen muodostuu. Arvoituksellinen Margit kiehtoo Alicea ja hän yrittää selvittää vähäpuheisen mutta selvästi paljon lukeneen keittäjättären synkän salaisuuden.

Neiti Steinin keittäjätär on sujuva ja monella tapaa herkullinen historiallinen romaani.

Tuula

« Takaisin Ajankohtaista -sivulle