Uutiset

Kakskerran tarina -kirjan sidonnassa ongelmia, 1.9.2017
Kakskertaseuran julkaisema kirja ”Kakskerta – saaret salmien sylissä” on jaettu jäsenetuna seuran jäsenille. Nyt on käynyt niin onnettomasti, että kirjan li...
Hallituksen kuulumisia, 31.8.2017
Syyskauden kokoustaminen aloitettiin kahvituksella, kiitos Piialle. Mutta sitten alkoikin asioiden käsittely ja päätösten teko. Aluksi oli mukava todeta muutos seuran jäse...
Merelliset missiotreffit, 27.8.2017
Missiotreffit merellä suuntasi tänä vuonna Hirvensalon meriasemalta Kuusiston linnanraunioille. Vesibussi Janitan kyyti oli tasainen ja niinpä joimme kahvit jo menomatkalla. Liisa...
Myllyjuhla ja elotulet, 26.8.2017
Puolipilvisessä ja tuulisessa säässä kokoontui runsaat 30 osallistujaa Nikkilän kylän myllymäelle viettämään myllyhenkistä iltapäivä&a...
Kakskerranjärven neuvottelukunta, 24.8.2017
Turun kaupunginhallitus on päättänyt asettaa neuvottelukunnan kaudeksi 2017-2021. Neuvottelukunta on toiminut vuodesta 2002 lähtien ja saanut aikaan merkittäviä tuloksia...

« Edellinen Sivu 65 / 115 Seuraava »