Jätevesipäivä Harjattulassa, 11.3.2014

Jätevesiasetuksen velvoitteista ja viemäröinnin toteuttamismahdollisuuksista järjestettyyn tapahtumaan 8.3.2014 osallistui kaikkiaan noin 130 henkilöä. Määrä on oiva osoitus siitä, että asia on ajankohtainen ja oikean tiedon tarvetta kaivataan. Onnistuneen päivän järjestelyistä vastasivat Kakskertaseura ja Kakskerranjärven Suojeluyhdistys. Mukaan ilmoittautui myös 17 yritystä esittelemään toimintaansa ja eri ratkaisuvaihtoehtoja.

Päivän ohjelma jakautui auditorio-osuuteen ja sen ulkopuolella pidettyihin yritysten tuote-esittelyihin, joissa oli mahdollisuus keskustella myös kunkin osallistujan omasta tarveratkaisusta. Auditoriossa pidetyt esitelmät on esitetty alla liitteinä ohjelman toteutusjärjestyksessä.

Tilaisuuden avaus, Markku Kalliomäki

Haja-asutusalueen jätevesiasiat, Jarkko Leka – Valonia

Lupa-asiat ja vesihuoltolaitoksen toiminta-alue, Pekka Salminen – Turun kaupunki ja Pekka Liespuu - K-S vesiosuuskunta

Asukkaan kokemus projektista, Raimo Västinsalo

Jätevesisuunnittelusta ja ratkaisuja ongelmiin, Risto Almonkari – Unira Oy

Jätevesijärjestelmiä, Ilkka Raita – ks. www.raita.com

Kaksoisviemäröinti järven läheisyydessä, Juho Koskenranta – Vestelli Oy

Kakskerran-Satavan alueella toimii ainoana vesihuoltolaitoksena Kakskerta-Satava vesiosuuskunta. Sen hakemus viemäröinnin toiminta-alueeksi koskettaa suurta osaa saarten kiinteistöjä, minkä vuoksi asia herättää erityistä kiinnostusta. Hakemuksen käsittely on kesken, mutta se on tarkoitus viedä päätökseen vielä ennen kesää. Valmisteluun liittyy myös asukaskuuleminen, joka toteutunee huhtikuussa. Kakskertaseura tulee pitämään yhteyttä asian valmistelijoihin ja kerromme näillä kotisivuilla hankkeen etenemisestä ja asukkaiden vaikuttamismahdollisuuksista.

« Takaisin Ajankohtaista -sivulle